torstai 9. elokuuta 2018

Päivityksiä...

Allekirjoittanut kävi taas Malawissa kesäkuun alkupuolella tarkastamassa projektin ja koulumaksujen tilannetta ihan paikan päällä. Matkassa mukanani oli Rovaniemen kristillisen koulun opettaja Johanna Reimi.


Puiden yläpuolella näkyy kaksi raivattua aluetta, jotka ovat SOJEMI:n maa-alueella. Toiselle on tulossa urheilualueet ja toiselle ensimmäinen rakennus.







                                   


                        Tie maa-alueen halki.





Jo valmiiksi saatuja betonitiiliä.










Keski-Uudenmaan kristillisen koulun syksyn Antaessaan saa -kävely tuotti mahtavat hieman yli 6000€! Näillä rahoilla pääsemme jatkamaan sekä koulumaksujen maksua että rakennusprojektia. Rakennusprojekti ei tähän mennessä ole vielä edennyt muuten kuin betonitiiliä tekemällä, mutta matkani jälkeen koulumme (KUKKO) lähetti 2500€ jalkapallo- ja netball-kenttien tekoa varten ja 1300€ ensimmäisen rakennuksen aloittamista varten. Jalkapallo pojilla ja netball tytöillä on todella tärkeä vapaa-ajan harrastus ja sitä seuraamaan kertyy aina paljon ihmisiä. SOJEMI:n nuoret yleensä myös kertovat Raamatun Jumalasta näissä pelitilanteissa vastajoukkueelleen (SOJEMI on yhteistyötahomme Malawissa - Souls for Jesus Ministries International).

Meidän vierailijoiden kunniaksi pelattiin molemmissa lajeissa peli, joissa SOJEMI:n joukkue pelasi kylän joukkuetta vastaan. Työt voittivat, pojat hävisivät pelinsä niukasti. :)



Nykyinen kylän jalkapallokenttä on pieni, veden uurtama ja myös tie kuuluu kenttään. :)





Netball on kuin koripallon ja käsipallon sekoitus ja tällä hetkellä tytöillä on irralliset puusalot, jotka pannan kuoppiin kivien avulla pystyyn, jotta he pääsevät pelaamaan. Taitavia pelaajia heistä löytyy!

Koulumaksuja on maksettu, vaikka viimeisimmän lukukauden maksujen maksamisessa olikin ollut jotain häikkää, koska tili olikin ollut tyhjillään, kun maksujen aika oli ollut ja meille ei oltu asiasta ajoissa kerrottu. Nyt on tilanne erään yksityisen lahjoittajan ansiosta pikaisesti korjattu ja lapset ovat päässeet takaisin jatkamaan kouluaan. Piakkoin saamme myös raportin rakennusprojektin tämänhetkisestä tilanteesta.

Veimme mukanamme lasten vaatteita, joita saimme pääasiassa koulujemme oppilaiden perheiltä. Niitä jaoimme paikallisille lapsille, joiden upeista lauluista ja raamatunkohtien ulkoa esittämisistä saimme nauttia pariinkin otteeseen (joka tiistai oli lasten kokous).










Tyttöjä oli niin paljon enemmän kuin poikia hakemassa vaatteita ja kenkiä, että tyttöjen vaatteet ja mekot loppuivat kesken...



Pelikentällä näin tämän tytön, joka piti koulultamme tullutta mekkoaan onnellisena yllään ja pysytteli lähelläni koko pelin ajan.  Huomaa pieni käsilaukku... <3













Kymmenen vuotta sitten olin tämän ihana tytön opettajana vuoden. Hänen nimensä on Khumbileni, mikä tarkoittaa "ihailtava". Ja tuo tyttö onkin sitä niin puhtaalta sydämeltään kuin elämältäänkin!









Jaoimme Raamattuja kyliin. (Rahat näihin tuli SOJEMI Finland ry:ltä.)






Opetimme kylissä (tässä aivan Mosambikin rajalla, suurin osa kuulijoista entisiä muslimeja Mosambikista).








       

         
Pieni piti huolta vielä pienemmästä...







Malawissa on koulutuksen ja kaikenlaisen niin henkisen, fyysisen kuin hengellisenkin avun tarve kovin suuri. Me voimme olla auttamassa yhtä tai useamapaakin näistä pienistä ja isommistakin parempaan elämään, ja se on etuoikeus. Kiitos, kun olet mukana!

Koulumme Antaessaan saa -kävely on taas lauantaina 8.9. ja toivomme monen sponsorin lähtevän mukaan kannustamaan koululaisiamme liikkumaan Malawilaisten lasten ja nuorten hyväksi! Euron ostovoima on nyt todella suuri Malawissa, joten pienikin rahamäärä jo auttaa.

Terveisin,
Ulla Kulmala
KUKKO / SOJEMI FInland ry