sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kanalarakennus nousee!

Keski-Uudenmaan kristillinen koulu lähetti toukokuun lopussa rahaa kanalarakennuksen loppuun saattamista varten ja myös koulumaksujen maksuun. Nyt elokuussa tuli tieto, että kattopeltien hinnat ovat nousseet (kevään tulva vei kattoja eteläisessä Malawissa ja peltien kysyntä on suuri, joten hinnatkin singahtivat ylös...) ja SOJEMI pyysi lupaa lainata Nuorten toiminnan pankkitililtä puuttuvan rahasumman. Jos peltejä ei pian saada paikalleen, jo paikoillaan olevat puiset kattotuolit alkavat paahtavassa kevään auringossa vääntyä ja koko kattorakennelma joudutaan tekemään uudelleen. Koska koulumaksujen tilillä on riittävästi rahaa sekä alkaneen kauden koulumaksuihin että tähän kattoprojektin loppuun saattamiseen, annoimme siirrolle luvan.







Kevään tulvien aikaan jo aloitetun kanalarakennuksen seinä romahti.



Nyt ollaan rakennuksilla jo kattorakenteiden vaiheessa, vain pellit puuttuvat.


Kanalan valmistuttua sinne on tarkoitus tulla 8000-10 000 kananpoikaa kasvatettavaksi! Kun ne myydään täysikasvuisina ruoaksi, tuottoakin alkaa tulla. Ajan kuluessa tästä pitäisi jäädä rahaa seuraaviin rakennusprojekteihinkin, joita on suunniteltu jo vuosia.

Viimeisen vuoden aikana koulumaksuja on maksettu 32:lle oppilaalle. Seuraavana vuonna tarkoitus on lisätä tuettujen oppilaiden määrää. Malawissa kouluvuosi alkaa vuoden vaihteesta.

Suomesta lähti heinäkuussa Sozelan viisihenkinen perhe (Gift-isä, Ulla-äiti ja Zoe 7v, Sonia 5v ja Joel 1v) asumaan Malawiin aivan tuon rakennusprojektimme läheisyyteen (näköetäisyydelle), joten nyt saamme hyvin ajantasaista tietoa niin rakennusprojektista kuin muistakin asioista, joita SOJEMI:n sisällä tapahtuu. Sozelan perhe on Fidan lähettiperhe ja tekee yhteistyötä SOJEMI:n kanssa. Heidän näkynsä on opetuslapseutus, nuorten johtajien kasvatus sekä urheilu -ja terveysevankeliointi. Sozeloihin voi olla yhteydessä sähköpostilla: sozelat@gmail.com